Blogi siirtyy!

Hei vaan!

Nyt ollaankin uusien asioiden äärellä. Tämä blogi nimittäin siirtyy Kuono.fi - koiramediasivustolle, joka saattaakin jo olla koiraihmisille tuttu paikka. Meille tarjottiin tällaista mahdollisuutta ja pakkohan siihen oli tarttua! Kuonon edustaja arveli, että Watsonin kaltainen suloinen pentupallero kiinnostaisi lukijoita, ja toivotaan niin.

Tämän postauksen myötä kirjoittelut jatkuvat siis uudessa paikassa. Kaikki vanhat postaukset löytyvät myös jo Kuonosta.

Tervetuloa mukaan!

Juhannus ja mökkinakki

Terve taas! Blogi on ollut pienellä lomalla, sillä vietimme juhannuksen kaverini mökillä Karkkilassa. Watsonkin pääsi ekaa kertaa nauttimaan mökkielämästä.

Ennen juhannusta kävimme muuten ekassa rokotuksessa. Watson oli pöydällä hieman hermostunut, ja inahti piikin saadessaan. Kaiken kaikkiaan homma sujui kuitenkin mallikkaasti! Painokin päästiin tarkistamaan, ja 12 viikon iässä herralla oli painoa 5,3 kiloa.

Sitten se juhannus. Karkkilan mökki on perinteiseen tapaan täynnä tavaraa ja lattioilta löytyi yhtä sun toista, joten Watson vietti suurimman osan juhannuksesta ulkona. Viritimme sillä pitkän köyden mökin ja terassikatoksen väliin, johon kiinnitimme pitkän jälkiliinan. Sen turvin pentu tutki maastoa, muttei kuitenkaan ajautunut liian kauaksi meistä vieraassa ympäristössä. Watson kaivoi heti ekana päivänä kuopan ja oli selvästi innoissaan.

Lepopaikan viritimme mökin kuistille. Watson ei oikein malta nukkua nurmikolla, joten se veti monet päikkärit kuistilla sillä välin, kun laitoimme ruokaa sisällä tai puuhasimme jotain sellaista, jonka aikana emme ehtineet kulkea koiran perässä koko ajan. Ulkoilma tuntui sekä piristävän että väsyttävän pentua, sillä se puuhasi innoissaan ja nukahti sitten aina tunniksi pariksikin.

Sisällä Watson taas löysi takansytytyskoreista kaikki mahdolliset pahvit ja repi ne silpuksi alta aikayksikön. Nukuimme  varastohuoneessa, joka oli mukavempi ympäristö sekä meille että koiralle: tarpeeksi pieni, jotta tiesimme aina, missä koira on ja pureskeleeko se jotain luvatonta.

Me ihmiset vietimme iltaisin aikaa paljussa (parasta i k i n ä), ja Watson oli silloin ulkoliinassaan. Sitä harmitti kovasti, ettei se päässyt mukaan paljupuuhiin eikä ylettänyt meihin. Tyyppi mulkoili meitä kulmiensa alta ja teki innokkaita syöksyjä aina sen ihmisen jalkoihin, joka kävi hakemassa sisältä juotavaa tai muuta. Alla demonstraatio Potson parhaasta "hurt my feelings, you have" -ilmeestä.

(Katsoimme mökillä 5 Star Wars -elokuvaa. Yoda taisi jäädä päähän.)

Bonuksena vielä juhannusaattoyön maisemia. Lähdimme koko porukalla noin puoletoista kilometrin kävelylle, ja voi Watsonin onnea! Se viipotti menemään häntä viuhtoen ja pysähtyi välillä tarkistamaan, että koko lauma oli kasassa. Varsinainen paimenkoira. 

Pihapäivä

Tänäänpä oli meidän Potsolla hauska päivä! Oltiin siskontyttöjeni syntymäpäiväkutsuilla vanhempieni luona. Watson sai viettää päivän pihalla, sillä todettiin ettei sisälle isojen ja pienten juhlijoiden jalkoihin kannattanut tulla häärimään - ihmisten varpaat kun olisivat olleet pennun suurinta juhlaherkkua.

Poika oli puussa kiinni pitkässä liinassa ja se nautti ulkona istuvien vieraiden seurasta ja rapsutuksista, söi päiväruokansa pihalla ja malttoi ottaa pahimman juhlahumun laannuttua nokosetkin. Watson tykkää lapsista ja olisi mielellään mennyt mukaan leikkeihin, mutta vähän tarkkana sen kanssa saa vielä olla (onnistui kaatamaan kolmevuotiaan kummityttöni kumoon innostuksissaan, onneksi ei käynyt kuinkaan).

Alla kuva Watsonin ilmeestä siinä vaiheessa, kun raukka yritti järsiä Dentasticksiä rauhassa ja tyhmä emäntä häiritsi kameroinnillaan syöntisuoritusta..... ei tainnut arvostaa. 

Vaihdettiin myös pari päivää sitten nappulamerkkiä. Kasvattaja antoi pentupaketissa mukaan Royal Caninin pentunappulaa, ja sitä ostettiin lisääkin. Viime eläinkauppareissulla meille kuitenkin suositeltiin Pure Naturalin penturuokaa, joten päätettiin kokeilla hyvältä tuntuvien ravintoarvojen vuoksi. Hyvin on maistunut! Nappuloiden koko on paljon entistä suurempi, mutta Watson näyttää tykkäävän niiden rouskuttamisesta. Jos ruoassa on isompia sattumia, se noukkii ne hampaisiin ja kantaa keittiön nurkkaan, asettaa lattialle ja järsii niitä siellä rauhassa. Kumma kaveri...

Nappuloiden lisäksi menee AB-piimää, jauhettua raakaa lihaa (nyt on maistunut Maukas kana-lohipulla) ja raejuustoa silloin tällöin. Meille tuli merkin vaihdon jälkeen postissa tilaamamme ilmaissäkki Royalin vähä isompaa pentumuonaa, joten sekoitellaan nyt sitten kahden välillä. Kovin herkkämahainen (tai herkkä muutenkaan...) tämä pentu ei tunnu olevan, onneksi. Ruokahaluton kyllä välillä edelleen, mutta paranemaan päin koko ajan.

 Unten mailla!

Kuvaussessioita ja treenausta

Watson on väsynyt poika. Treenattiin iltalenkillä hyvä tovi luoksetuloa kolmisin. Ostettiin viime viikolla 10 metrin jälkiliina lähinnä juhannuksen mökkireissua ajatellen (sen turvin on mukavempi tutkia pihaa), ja sen avulla Watsonia juoksutettiin meidän kahden välillä läheisellä niityllä. Sujui ihan hyvin, vaikka huomattiin että täytyy harjoitella kotona paljon enemmän - nyt siirryttiin ehkä liian nopeasti liian vaikeaan ympäristöön. Juustonpalat muuten kelpasivat palkkana mainiosti!

Sunnuntaina käytiin siskoni luona kylässä, siskontyttöjen synttärikutsujen rääppiäisissä. Watsonilla oli tilaisuuden kunniaksi oikein rusetti kaulassa!

Sunnuntai-iltana pidettiin myös pienehkö photoshootti syystä, josta ehkä kerron myöhemmin lisää. Useissa eri tilanteissa ja useita eri kohteita valokuvanneena voin muuten kertoa, että ei ole juuri olemassa vaikeampaa kuvattavaa kuin koiranpentu. 

Oma hihna omnomnomnom! 

En mä kameraan kato kun nami on tuolla ylhäällä.

Mut osaan mä nätistikin olla!

No one gets a corgi like another corgi

Watson heräsi kunnolla tänään klo 12.30. Syynä kaverin uneliaisuuteen on eilinen päivä, joka meillä kyllä oli varsin tapahtumarikas! Lähdettiin junalla kohti Espoota, jossa asustaa Watsonin "serkku", saman kennelin aiempaan pentueeseen syntynyt pemupoika Maxim, omistajineen. Maximilla on ikää 19 viikkoa, Watsonilla taas vajaat 11. 

Junamatka meni hienosti jälleen. Watson viihtyi meidän sylissä, vähän vinkui ja halusi katsella ikkunasta ulos. Rautatientorilla kannettiin sitä väenpaljouden vuoksi sylissä hetkinen, mutta rauhallisemmalla laiturilla laskettiin maahan, ja poika jolkotti oikein mallikkaasti. Päätettiin kävellä Baanaa pitkin Kamppiin, ja oli tosi hienoa nähdä, ettei Watsonia keskustan vilinä juuri hätkäyttänyt. Ohi meni poliisiautoja, pyöriä, lastenvaunuja ja ihmisiä tuhottomasti, eikä millekään haukuttu. Ohikulkijoilta saatiin paljon hymyjä ja kommentteja, ja pari pysähtyi vähän rapsuttelemaankin. Tämän näköisen pörrönallen kanssa on melkosen vaikeaa liikkua ulkona ilman, että saa huomiota.

Kampista päästiin ekaa kertaa bussiin, jossa oli tuhottoman kuuma. Watson hyöri ja pyöri ja oli levoton, mutta matka kesti onneksi vain hetkisen. Pysäkillä vastassa oli Maxim omistajineen, ja voi veljet miten pojat nuuhkivat  toisiaan ja kävivät heti leikkimään! Meillä oli työn takana saada ne raahattua sisälle - näiden yhteislenkistä ei kyllä olisi tullut siinä vaiheessa mitään...

Pojathan leikkivät kevyet kaksi tuntia putkeen. Molemmilla kävi sellainen läähätys että oksat pois, painivat minkä kerkesivät ja purivat toistensa kitoja niin että hampaat kolisivat (kirjaimellisesti - Maximilta lähti tohinassa todistettavasti ainakin yksi hammas! Tohtori Watson löysi siis sisäisen hammaslääkärinsä). Leikkivät kyllä todella hienosti, molemmat alistuivat vuorotellen eikä meidän Watson ollut yhtään alakynnessä, paitsi silloin, kun hieman kookkaampi Maxim lössähti sen päälle. Välillä näytti siltä, että toinen väsähtäisi unille, mutta toinen kävi sitten aina tökkimässä että "älä nyt vielä kaveri, leikitään vielä hetki"! Me ihmiset ei voitu siinä kuin katsoa, ihmetellä ja nauraa pienten possujen röhinälle. 

Todettiin Maximin omistajien kanssa, että ei oo kyllä kummankaan koirat ikinä leikkiny samalla tavalla toisten koirien kanssa. Kyllä corgeilla näyttää olevan joku yhteys, niin samalla aaltopituudella oli poikien leikit.

Joo-o... demoninakkien taistelu käynnissä.

Lopulta sitten pojat rauhoittuivat hetkeksi, mutta ei sitä kyllä montaa minuuttia kestänyt. Parin tunnin jälkeen lähdettiin kotia kohti, ja voin kertoa että meidän poika oli puhki. Kannoin sitä Kampin Narinkkatorin läpi Rautatienasemalle saakka sylissä, ja junassa poika nukahti. Vertailkaapa itse, tässä kuvat meidän Waapukasta meno- ja tulomatkoilla...

Oli ihanaa huomata, miten koirat yhdistävät ihmisiä; mekin tutustuttiin Watsonin ansiosta todella mukavaan pariskuntaan. Toivottavasti pojat pääsee taas pian leikkimään keskenään! 

Eka metsälenkki!

Tätä mä olen odottanut siitä asti, kun aloin tosissani koiran hankintaa pohtimaan: ihania metsälenkkejä, lämmin kesä, aurinkorasvaa iholla ja remmin jatkeena oma karvapallo!

Kierrettiin jalkapallokentän laidalta metsään ja pururadalle, sieltä joidenkin mutkien kautta asuinalueiden läpi takaisin kotiin.Tunti käveltiin ja pidettiin pari juomataukoa välissä. Watson jaksoi hienosti, välillä intoutui juoksemaankin (tai no, lyllertämään tavallista kovempaa). Vesikuppia se ei oikein tajunnut ja pureskeli sitä mieluummin, mutta uitti ainakin tassusankin, joten jonkinlainen viilentyminen tapahtui.

Metsässä meitä vastaan tuli iiiiiso lajitoveri, joka oli onneksi vanhus eikä välittänyt meistä yhtään. Watson otti mallia, ja mentiin kauniisti ohi. Muutenkin poika kulkee vastaantulijoiden ohi yllättävän hyvin, mitä nyt välillä pysähtyy katsomaan. Yleensä riittää, että kuulee kerran nimensä, ja lähtee taas heti jatkamaan matkaa.

Kotona tämä mato matala juoksi vesikupille, muttei jaksanut maistella päiväruoasta kuin vähäsen ennen kuin kävi nukkumaan (pissapapereiden päälle, minnekäs muualle...). Kuumahan tuolla ulkona oli, ja valeltiinkin välillä vettä myös pojan turkin päälle siinä toivossa, että edes vähän helpottaisi. Kantaa ei kuitenkaan tarvinnut, kuten olin menomatkalla ajatellut. Watson jaksoi hienosti ihan itse kotiin saakka. 

Se on niin kaunis! Yksi kaveri kehui eilen, että Watsonilla on ihana katse. Pakko olla samaa mieltä.

Up up and away!

Täällä ruudun toisella puolella tervehtii pieni corginalku, jolla on molemmat korvat pystyssä! Viime yönä taisi tuo toinenkin korva uskaltautua pystyyn ja komealta näyttää. Kovin tuntuu Watson olevan itsekin ylpeä...

Meillä oli jälleen kavereita kylässä ja täytyy kyllä sanoa, että saa olla iloinen ja ylpeä tuosta meidän pojasta. Yhtään ei pelkää eikä ujostele ketään, tulee heti tervehtimään ja antaa rapsutella. Alkuun toki innostus on niin kovaa että tervehtiminen suoritetaan välillä myös hampailla, mutta nopeasti tuo rauhoittuu. 

Ulkonakaan ei pelkää mitään eikä ketään. Toki ihmettelee ja jähmettyy, jos jostain kuuluu kovia ääniä tai ohi menee muita koiria tai ihmisiä. Yleensä kuitenkin pelkkä "Watson, tänne" riittää ja herra lähtee taas seuraamaan. Muita koiria ei olla vieläkään oikeastaan tavattu lähempää, mutta huomenna on tiedossa ainakin yhden mukavan sk collieneidin luona vierailu. 

Kavereiden kanssa heiteltiin frisbeetä ja Watson oli tohinassa mukana, hihnassa tosin ja kiertelin sen kanssa ympäristöä. Hitto muuten miten on alkanut ihan eri tavalla ärsyttää roskaaminen! Sain viiden minuutin sisällä kaivaa Watsonin suusta jätskipapereita, tupakantumpin ja jonkun pureskeleman PURKAN. Sen muuten sai kaivaa melkein kurkusta saakka.... Tämä pieni imuri nimittäin vetää suuhunsa kaiken mihin törmää (paitsi oman ruokansa). Tänään annoin pojalle myös ekan siankorvan, tais olla aika herkkua!